Kuinkahan moni tuntee jonkun, joka elää elämäänsä odottaen joka asiassa "sit kunia?"
"En minä vielä, vaan sitten kun..."
Luonnollisesti ihmisen on katsottava tulevaisuuteen ja jollain asteella sitä on myös suunniteltava, mutta se mitä meillä on nyt, on tämä hetki.
Tämä hetki muuttuu menneisyydeksi ja menneisyyden muistot ovat ne, joita jokainen kantaa mukanaan.
Haluaako sitä joskus ajatella miten iso toive se olikaan, jota en ehtinyt toteuttaa, kun sitä minulta pyydettiin?
Ja nyt en enää voi...
Tai entä kun minua pyydettiin hetki kuuntelemaan, olisinko kuitenkin ehtinyt?
Ja nyt minun ei enää tarvitse...
Valitettavan usein ihmisen elämässä pitää tapahtua jotain, joka saa arvostamaan juuri tätä hetkeä.
Tietenkään ei pidä elää peläten, mutta on hyvä muistaa, että elämä on hauras lanka ja emme voi tietää koska se katkeaa.
Elämä valuu hukkaan, jos ei näe mitä nyt on, vaan odottaa jatkuvasti "sit kunia," jota ei sitten välttämättä tulekaan ja silloin tämäkin hetki on jo mennyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit!